
Bakery on valittu Sarastian puitesopimusjärjestelyyn tarjoamaan tilasuunnittelupalveluja vuosiksi 2024-2028. Tuotamme Sarastian omistaja-asiakkaille laadukkaita ja kestäviä julkitilaratkaisuja tiloihin, joita käytämme arjessa päivittäin.
Bakery – viihtyisän ja toimivan julkitilan puolesta!
Minkälainen tekijä Bakery on?
Bakery on valittu Kanta-Hämeen ja Uudenmaan alueiden Sarastian sisustussuunnittelupalveluiden tuottajien joukkoon. Olemme käytettävissä tilojen tarvekartoituksessa, suunnittelussa, kalustamisessa, sisustamisessa sekä toteuttamisesta. Pystymme palvelemaan asiakastamme suunnittelusta toteutukseen yli 20 vuoden kokemuksella.
Suunnittelupöydällämme pintamateriaalit, kalusteet, valaistus, sisustus sekä layout muuntuvat helposti ymmärrettäviksi työkuviksi ja olemme mukana projektissa ensimmäisestä suunnittelupalaverista tilan luovutukseen asti. Autamme myös pienempien tilamuutosten kanssa, kuten kalusteiden määrittelemisessä, tekstiilien valinnoissa tai vaikkapa akustiikan parantamisessa.
Lupaus laadukkaasta palvelusta
Puitesopimuksen piiriin pääsy merkitsee PK-yritykselle jatkuvuutta työhön ja pitkän kumppanuuden aloittamista. Olemme omassa strategiassamme painottaneet pitkiä kumppanuuksia, joten 4-vuoden kumppanuus Sarastian kanssa tukee toimintaamme. Puitesopimus tuo mukanaan sitoutumista ja tuo yritykselle tekemisen rauhaa.
Sitoutunut asiakas tuo mukanaan myös vastuun laadusta. Olemme saaneet palveluillemme ISO 9001 ja ISO 14001 laatu- ja ympäristösertifikaatit, joiden avulla valvomme jatkossa entistä tarkemmin ja tehokkaammin, että työmme täyttävät korkean laadun standardit ja ylittävät asiakasodotukset. ISO 14001 myötä kiinnitämme huomiota ja minimoimme projektiemme ympäristövaikutuksia. Sovellamme laatu- ja ympäristöjärjestelmää yrityksen kaikkiin prosesseihin, aktiviteetteihin ja työntekijöihin.
